Mistä

kaikki 
alkoi?

   


               


Kulttuuritalohanke nousi salolaisen kulttuuriväen risteilyllä päätavoitteksi vuonna 2000.

Salon kaupunki ja Salon Seudun Osuuskauppa olivat tehneet aihesopimuksen, jossa yhdistettäisiin kulttuuritilat ja ho- tellin laajennusosa. Hankkeesta oli jo ollut arkkitehti- kilpailu, jonka voittaja oli työnimeltään Rantakivet.

Kulttuuriväki päätti perustaa hanketta vauhdittamaan yhdistyksen, jonka puheenjohtajaksi kutsuttiin Seppo Suominen.
Perustamiskokous pidettiin 18.12.2000 ja nimeksi otettiin Pro Rantakivet ry. Paikalla oli suuri joukko kulttuuriväkeä, joka oli osoitus yhdistyksen vankasta tuesta ja perusta- mistarpeesta alusta lähtien. Yhdistyksen tarkoitus oli paitsi edesauttaa kulttuuritilan saamista Saloon, myös toimia alueellisesti kulttuuriväen edunvalvojana. Hallitukseen valittiin mahdollisimman kattava joukko eri kulttuurialojen edustajia.  

Yhdistys järjesti yleisökeskusteluja, oli mukana suunnit- telija-työryhmässä ja kävi laajoja keskusteluja sidosryhmien kanssa. Työtä tehtiin aktiivisesti  hankkeen puolesta.

Vuodesta 2002 alkaen Pro Rantakivet ry on järjestänyt erilaisia tapahtumia: Tul Mukka, Kemut, Kulttuuripläjäys. Tapahtumat toteutettiin Salon seudun alueella ja tarkoituksena oli alleviivata kulttuurin seudullista osaamista ja tuoda kulttuurin tarpeita esiin.

Syksyllä 2003 Salon kaupungin päättäjät eivät investoineetkaan kulttuuritaloa Farmoksen tontille, jonne se oli kaavailtu rakennettavaksi. Rantakivet-hanke todettiin liian kalliksi.
Alettiin etsiä vaihtoehtoisia tiloja, joita olivat Kiva, Saloran entinen tehdaskiinteistö, halli Meriniityllä tai SSO:n omistama viljamakasiini Mariankadulla.

Vuonna 2004 saatiin kaupunginjohtajan luotsaamana Salon kaupungin talousarvioon esitys kulttuuritilojen vuokraa- misesta. Kaupunginvaltuuston tiukassa äänestyksessä (22- 23) vuonna 2004 tehtiin päätös Kivan vuokraamisesta kulttuuritilaksi. Pro Rantakivet ry:n aktiivinen toiminta vuodesta 2000 lähtien oli merkittävästi vaikuttamassa siihen, että Kiva saatiin kulttuuritilaksi.